Uutiset
Takaisin Ruskan värisiä lehtiä lumihangella.

Kokeileva oppii – Lumen-lehden kevätnumero on ilmestynyt

Lehti on vapaasti luettavissa osoitteessa www.lumenlehti.fi.

Kokeilussa on kyse ennakkoluulottomasta tavasta ajatella ja testata uusia ratkaisutapoja. Kokeilija on valmis siihen, että onnistuneeseen lopputulokseen pääseminen on enemmän tai vähemmän epävarmaa, joskus jopa riskialtista.
Kokeilukulttuurilla puolestaan tarkoitamme ilmapiiriä, joka kannustaa tuomaan esille innovatiivisia ideoita, testaamaan niitä ja sallii sekä onnistumiset että epäonnistumisen.

Numeron teemapäätoimittaja, osaamispäällikkö Marika Kunnari on otsikoinut pääkirjoituksensa osuvasti Parempi ”oho” kuin ”mitä jos”. Hänen mukaansa Lapin AMKin arvot - luottamus, ennakkoluulottomuus ja yhteisöllisyys - voidaan ymmärtää vahvaa kokeilukulttuuria ilmentävinä arvoina. Ammattikorkeakoulun arjessa tehdään jatkuvasti monenlaisia kokeiluja. Marika Kunnari kirjoittaa:

”Millaisia kokeiluja Lapin AMKissa sitten on jo tehty? Meidän toiminnoissamme kokeilu voi olla niin uudenlaisen ajatuksen esille tuomista kuin jonkin konkreettisen asian muuttamiseen tähtäävää kokeilemista ja kaikkea siltä väliltä. Se voi kohdistua esimerkiksi koulutussisältöön, opetusmenetelmään, toimintatapojen tai elinkeinoissa vallitsevien käytäntöjen uudistamiseen, uuden TKI-idean eteenpäin viemiseen, jo päättyneen hankkeen mahdollisesti unohdettuihin tuloksiin tai vaikkapa työtiimissä toteutettuun muutokseen."

Kolumnistina teemanumerossa vierailee Kalle Nieminen, joka toimii yhteiskunnallisen ennakoinnin ja koulutukset johtajana Sitrassa. Hän muistuttaa, että ihminen ei opi edes kävelemään kuin kokeilemalla, ja putoamalla välillä pepulleen. Toisin sanoen:

”Kokeilujen tehtävä on olla se vaihe, jossa saa vähän kolauttaa päätä pöydän kulmaan, ottaa tukea ja kompastella.”

Kalle Nieminen on seurannut kokeilukulttuuria läheltä pian 15 vuotta. Sillä on hänen mukaansa ollut yhteiskunnan uudistamisessa merkittävä rooli. Kokeilemisen kulttuuri alkoi toden teolla juurtua osaksi yhteiskunnallista kehittämistä, kun se kymmenen vuotta sitten kirjattiin hallitusohjelmaan. Yrityksissä kokeilut ovat olennainen osa innovaatioprosessia. Kalle Nieminen kirjoittaa:

”Kokeilemisen lisäksi yritys kuitenkin hyödyntää muita innovaatioihin tähtääviä kehittämisen menetelmiä, kuten vaikkapa käyttäjäymmärryksen kerryttämistä, palvelumuotoilua, innovaatiosprinttejä tai hackathoneja. Nämä kaikki, ja monet muut, ovat työkalu, joilla yritys pyrkii parantamaan innovaatioprosessiaan.”

Pääkirjoituksen ja kolumnin lisäksi kevään numerossa on mukana 14 teemaa käsittelevää artikkelia tai puheenvuoroa ja kaksi muuta ajankohtaista artikkelia.

Lumen

Lumen ilmestyy Lapin ammattikorkeakoulun julkaisemana verkkolehtenä kolme kertaa vuodessa. Jokaiselle numerolle valitaan erityisesti pohjoisen kannalta ajankohtainen teema. Lehdessä julkaistaan myös muita ajankohtaisia artikkeleita ammattikorkeakoulussa tehdystä asiantuntijatyöstä.

Teemoja käsitellään monipuolisesti eri tutkimusalojen ja elinkeinojen näkökulmasta. Artikkelit ovat usein ammattikorkeakoulun omien ja muualla toimivien asiantuntijoiden yhteistä tuotantoa. Jokaisessa teemanumerossa julkaistaan heti pääkirjoituksen jälkeen kolumni, jonka kirjoittajiksi kutsutaan tunnustettuja aiheen asiantuntija.

Lehden seuraava, vastuullisuuden teemanumero ilmestyy lokakuussa 2024 ja sen päätoimittaa kehittämispäällikkö FT Mirva Juntti. Tiedusteluihin vastaa lehden toimittaja, viestintäkoordinaattori Heli Lohi, lumenlehti(at)lapinamk.fi, p. 040 524 9836.