Matkailuelinkeino on kohdannut lukuisia muutoksia viime vuosina. Muutokset ovat vaatineet matkailuyrityksiä uudelleenorganisoimaan päivittäistä liiketoimintaansa ja laatimaan suunnitelmia yritystoiminnan turvaamiseksi tulevaisuudessa.
- Muutokset tarjoavat mahdollisuuden liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja innovaatioihin. Tämä edellyttää kuitenkin, että yritys kykenee tiedostamaan, ennakoimaan ja hallitsemaan liiketoimintaansa liittyviä riskejä ja laajemmin toimintaympäristöstä kumpuavia muutoksia, toteaa yliopettaja Anssi Tarkiainen Lapin ammattikorkeakoulusta.
Lapin matkailuyritysten riskienhallinnan ja resilienssin kasvattaminen osana strategista johtamista 2024-2026 eli Matrix 2 -hankkeessa kehitetään digitaalinen strategisen riskienhallinnan työkalu, jota yritysten johto ja työntekijät voivat hyödyntää liiketoiminnan päätöksenteossa. Hankkeessa tuotetaan myös ennakointitietoa ja käytännön työkaluja riskeihin varautumiseen.
- Digityökalun avulla yritykset voivat tehdä helpommin suunnitelmia ja hyödyntää siitä saatavaa raporttia esimerkiksi rahoitusta hakiessaan. Ennakointitieto taas auttaa yrityksiä ja matkailualueita suuntaamaan toimintaansa vahvasti tulevaisuuteen, kertoo hankkeen projektipäällikkö Eeva Helameri.
Tavoitteena on tukea yrityksiä niiden kehittäessä riskienhallintaansa ennakoivaksi toiminnaksi ja jatkaa maakunnallista kehittämistyötä.
Hankeinfo
Hankkeen koko nimi on Lapin matkailuyritysten riskienhallinnan ja resilienssin kasvattaminen osana strategista johtamista 2024-2026 (Matrix 2). Hanketta rahoittaa Lapin liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), ja se on käynnissä 1.9.2024 - 31.8.2026. Kokonaisbudjetti on 292 515 €, josta EU-tuen osuus on 230 008 €.
Lisätietoja
- eeva.helameri
- https://blogi.eoppimispalvelut.fi/matrix2/