Auttikönkään luontopolun varrella voi tutustua myös vanhaan uittoperinteeseen. Rakenteet on säilytetty kulttuurihistoriallisena nähtävyytenä. Kuva: Metsähallituksen kuvapankki.
Rovaniemen kaupungin itäosassa, kantatie 81 varrella ja sen läheisyydessä, sijaitsee yhdeksän kylän muodostama Yläkemijoen alue. Alue on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kylämaisemaksi, ja siellä sijaitsee useita tunnettuja luonto- ja kulttuurikohteita.
Kotimaisten ja ulkomaalaisten matkailijoiden kiinnostus Yläkemijoen alueeseen on viime vuosina lisääntynyt. Alueelle on perustettu uusia yrityksiä ja palveluita, ja kyläyhdistys on aktiivisesti osallistunut erilaisiin kehittämishankkeisiin.
Uusimmassa kansainvälisessä hankkeessa pyritään helpottamaan matkailijoiden tutustumista alueella sijaitseviin kulttuuri- ja luonnonperintökohteisiin. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan alueelle ns. audio-reittejä. Audio-reitillä tarkoitetaan reittiä, jota kulkiessaan matkailija voi kuunnella matkapuhelimen sovelluksen avulla reitille sijoittuvia paikallisia tarinoita. Tarinat tukevat sekä omatoimi- että ryhmämatkailijoiden tutustumista alueeseen.
”Olemme jokivarressa aina tunnistaneet kotiseutumme matkailupotentiaalin. Iloksemme myös matkailijat ovat löytämässä Rovaniemen kylät. Haluamme hankkeen avulla esitellä matkailijoille perinteisen kyläkulttuurin vahvuuksia, joista olemme aina olleet ylpeitä”, kertoo Yläkemijoen kylät ry:n puheenjohtaja Meeri Vaarala.
Toiveena on, että kun tietoa on paremmin saatavilla Yläkemijoen rikkaasta kulttuuri- ja luonnonperinnöstä, se houkuttelee alueelle paikallisia palveluita käyttäviä matkailijoita.
Auttiköngäs on yksi alueen tunnetuimmista luontokohteista. Siellä, suojellun vanhan metsän suojissa, kulkee Metsähallituksen ylläpitämä helppokulkuinen luontopolku. Auttikönkäällä toimivan Pirttikahvilan yrittäjä Minna Uusiautti kertoo, että viime vuosina myös rovaniemeläiset ovat löytäneet könkään omaksi retkeilykohteekseen.
”Pirttikahvilan yrittäjänä ja Yläkemijoen kylät ry:n hallituksen jäsenenä haluan kehittää alueen matkailua ja ylpeänä esitellä kaunista kotiseutuamme rovaniemeläisten ohella myös muille matkailijoille ja kulkijoille. Useista Yläkemijoen kylistä löytyy ainutlaatuisia jokimaisemia ja hienoja retkikohteita, kuten esimerkiksi Tennilä, Kivalo ja Kaihuanvaara. Meillä on tusinoittain tarinoita jaettaviksi.”
Auttikönkään pirttikahvila on avoinna vierailijoille ympäri vuoden. Kuva: Metsähallituksen kuvapankki.
Tule mukaan ideoimaan reittejä!
Yläkemijoen koululla (Vanttauskuru 5) Vanttauskoskella järjestetään sunnuntaina 14.1.2024 klo 14−16 työpaja , jossa ideoidaan Yläkemijoen alueen kävely- ja muita reittejä. Työpaja on tarkoitettu erityisesti Yläkemijoen alueen asukkaille, mutta se on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Työpajaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Työpaja järjestetään Lapin yliopiston ja Yläkemijoen kylät ry:n yhteistyönä.
Valmiit tarinat tallennetaan kansainvälisesti käytössä olevalle Geotourist-alustalle. Tavoitteena on julkaista paikallisten ihmisten kertomat tarinat maaliskuussa 2024.
Inspiring Visitor Engagement with Rural Cultural Heritage Tourism -hankkeesta
Inspiring Visitor Engagement with Rural Cultural Heritage Tourism -kehittämishanke on Lapin yliopiston ja skotlantilaisen University of the Highlands and Islands -yliopiston yhteinen. Hankkeen rahoittaa Skotlannin hallituksen Arctic Connections -rahasto. Arctic Connections -rahasto aloitti toimintansa 2021, ja sen tavoitteena on tukea skotlantilaisten organisaatioiden ja yhteisöjen työtä arktisten kumppanien kanssa. Skotlannissa hanketta toteutetaan Ardgourin kylän ja Lapissa Yläkemijoen kylien kanssa.
Lisätietoja:
Monika Lüthje, Lapin yliopisto
040-484 4198
monika.luthje(at)ulapland.fi